Tiistain turina

Puolta päivää ja kokonaan helteetöntä tiistaita!
Kanjonin pohjalta teitä tervehtien! Jo vain, soffan tukipalkit (kustannuskevyesti aaltopahvimaista materiaalia) ovat antaneet periksi painovoimalle ja hajonneet palasiksi. Ikä teki tehtävänsä. Soffanautinto on akrobaattinen: takapuoli hipoo lattiaa ja polvet hankaavat korvanlehtiä. Ei sovellu pitkäaikaismajoitukseen, reumaatikoille eikä seipään nielleille. Osa sukulaisistani siis seisoskelee keskilattialla... 'Quomodo vales -Kuinka voit?' Ja sohvamme ulvahti olevansa tukea vailla ;) Katsotaan nyt milloin minä annan uussoffalle periksi ja otan penniostoskännit.

Piipahdin taas dr. Tuomion ruuvipenkissä. Hieman hymyä kiristi. Hyvin lääkäri puuduttaa, tunnottomuus on toisinaan ilo! Nastaa oli, on ja tulee hampaassanikin olemaan. Uskoin jo aikani koittaneen, kun minut ajallaan kutsuttiin penkkiin, mutta aina sieltä vain ulos kampean. Olen sitkeää l/hammasta!

Työtkin irrottavat otettaan, eivät yhtä totaalisesti kuin sohvan pohjaliitokset, mutta tilipäätös jo häämöttää. Vapauuuus! Kohta saan jo arkielämäni itselleni ja omaan käyttööni. Vapaaaata! Vapaustaistelija& savolainen lammas lopettaa. Vihreämmät laitumet kutsuvat ja viilennyt sää!

*
Vinkkaus:
Ehdin lukeakin jotakin -sohvalla. Rebecca Miller'in kirja Pippa Leen yksityiset elämät oli mukava lukupala keskellä kesää. Kirja kertoo keski-ikäisestä naisesta, joka havahtuu huomaamaan ettei elä itse itsensä elämää, vaan itselleen luomaansa elämää. Kertomus elämänvalinnoista ja itselleen näkyväksi tulosta. Verkkaisesti alkava kertomus paranee loppuaan kohden. Rauhallisiin hetkiin.